Omenan kukinta ja ensimmäiset raparperit – alkukesän ihanuuksia

Kotipihan puut ovat jo ravistaneet yltään valkoisen huntunsa, mutta mökkirannassa omenoiden kukinta on kauneimmillaan. Mökin omenapuut on istutettu jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta vain kerran olemme saaneet satoa, silloinkin muistaakseni kokonaista neljä omenaa. Nyt odotukset ovat korkealla, sillä jokainen oksa kukkii. Kotimme on juuri sen verran etelämpänä, että saamme tavallaan kokea kevään kahteen kertaan. Raparperitkin pulskistuvat kahdessa penkissä, kotona ja täällä.

Seilaamme tässä vaiheessa kesää mökin ja kodin väliä. Eilen ajelimme jälleen mökille kotona vietettyjen muutaman sadepäivän jälkeen. Tänään onkin sitten ollut jo aivan ihana sää! Järveltä puhalsi välillä melko navakka tuuli, mutta auringossa ja tuulelta suojassa lämpöä oli reilusti yli 20 astetta. Päiväkahvit juotiin kotoa tuodun raparperipiirakan kanssa. Sorruin nimittäin taas ”peltipurkkiostoksiin” eli ostin kotireissulla Granitista kaksi ihanaa emalista piirakkavuokaa. Leivoin vuokiin piirakat kotona ja nappasin toisen niistä mukaani tänne. Tämän kesän ensimmäisen raparperisopan keittelin sentään täällä.

Tämän postauksen kuvat viittaavat rentoon ja laiskaan mökkeilyyn, vaikka oikeasti melko iso osa päivästä kului perinteisesti. Kävimme nimittäin peräkärryn kanssa rautakauppareissulla ja teimme maalaushommia. Punaruskean rantavahtimme oli vähän hankalaa ymmärtää äkillisesti pienentynyttä reviiriään, sillä jouduimme lyhentämään liekaa. Muutoin meillä olisi ollut lopputuloksena kasa tomuttuneita lautoja ja valkopilkullinen suomenpystykorva. Säästyimme vahingoilta, mutta nyt patjallaan tuvassa lötköttelee hyvin närkästynyt neitikoira. Huomenna on onneksi taas muuta ohjelmaa, joten eiköhän tuo pettymys unohdu. Kirjoittelen taas remonttitouhuistamme lisää, kunhan projekti etenee.

Uusi kaasuliesi ja raparperiherkkuja

Mökillämme on ollut tähän saakka kaasuliesi, jossa on vain kaksi ”levyä”. Toisinaan ruuanlaitto on ollut melkoista taiteilua varsinkin, jos olisi pitänyt tehdä ruokaa useammassa kattilassa yhtä aikaa. Tilanteeseen saatiin helpotus, kun ostimme uuden, vähän entistä isomman kaasulieden.

Liesi testattiin keittelemällä erilaisia versioita raparpereista. Kotoa tuodut ja liian paksuiksi päässeet raparperit keitettiin mehuksi. Kuorin ja pilkoin paksuhkot varret kiehumaan väljään veteen. Luin vasta keittelyjeni jälkeen, että raparpereja ei kannata mehua varten kuoria. Kuorimattomista tulee kuulemma kaunis väri. Tästä versiosta, jossa makua antamassa oli vielä sitruunamehua ja tuoretta inkivääriä, tuli  kauniin oranssia. Väriin varmaan vaikutti se, että sokerina käytin ruokosokeria, kun sitä sattui kaapissa olemaan.

Mökin raparpereja on syöty tasaiseen tahtiin, joten penkistä löytyy yhä pienehköjä ja tuoreen tuntuisia varsia. Jo useampi raparperipiirakka ja raparperipaistos on paistettu, yksi satsi keitettiin myös mannapuuroksi. Tällä kertaa varsista keitettiin hilloa. Toiseen satsiin riitti muutama mansikkakin. Salaatin lisäksi raparperi on ainoa kasvi, jonka suhteen olemme olleet koko kesän omavaraisia. Hyvä näinkin, vaikka pottujakin olisi jo kiva saada omasta penkistä…