Vilkaistaan vieraskamariin

Yhtenä iltana tällä viikolla mies selaili blogikirjoituksiani. Hän totesi, että eihän siellä ole yhtään kuvaa valmiista taikinatiinusta yöpöytänä. Oikeassa oli. Niinpä päätin napsia muutaman kuvan yhä muuten vähän keskeneräisestä vieraskamarista. Sopivasti rajaamalla puutteita ei edes huomaa 😉 .

Kamarissa on tällä hetkellä kaksi sänkyä, mutta patjamajoituksella tilassa mahtuu nukkumaan useampikin. Sängyt on aseteltu kulmittain siten, että taikinatiinusta tehty yöpöytä toimii molempien sänkyjen laskutilana. Minusta yöpöytä tuo sopivaa vanhaa havinaa ja karheutta uusien pintojen ja tekstiilien rinnalle. Tila on eristetty, mutta siellä ei ole omaa erillistä lämmitystä. Pohdimmekin  nyt erilaisia lämmitysvaihtoehtoja kevään ja syksyn viileitä kelejä varten. Vahvin vaihtoehto tällä hetkellä on kaasulämmitin, tai sitten vieraiden tähän mennessä käyttämä konsti – lämmin makuupussi. Talo tarjoaa myös pinon lämpimiä peittoja! Tämä lämmitysasia tuskin etenee tämän kesäkauden puitteissa, mutta aina pitää olla suunnitelmia tulevaa varten.

Kuvien ulkopuolelle jää kamarin etuala ja oikea reuna, jossa odottaa uutta käsittelyä vanha pöytä. Maalasin sen kannen jo kertaalleen, mutta harmillisesti kesäsade yllätti katoksen allakin. Pöydän pinta sai sen verran roiskeita, että maalaus menee uusiksi. Pöydän yläpuolelle olisi tarkoitus ripustaa pienehkö soikea peili. Harmillisesti senkin maalaus menee uusiksi, sillä hionnasta huolimatta uusi maali kesi suurina roippeina pois. Pitänee siirtää peili ”hiontaosastolle” uudestaan ja hioa siellä pohjalla oleva kalkkimaali viimeistä pisaraa myöten pois. Kalkkimaalin poistaminen ei olekaan mikään yksinkertainen homma, sen saimme jo huomata.

Vieraskamariin kuvia ottamaan ryntäsi myös punakarvainen ystävämme. Se olisi kovin mielellään testannut vierassänkyjen pehmeyttä, mutta tyydyimme tällä kertaa haistelemaan yöpöydän kukkasia.

Mökkipihan ilopilkkuja

Mies huristelee nurin mökkitontin lahopuita ja koira nyrpistelee kuistilla kostealle kelille. Aamupäivää rytmittivät sadekuurot tuulenpuuskineen. Sinänsä muutama sadepäivä, jopa peräkkäin, ei haittaa. Saahan silloin istua tuvassa hyvällä mielellä lukemassa koira kainalossaan. Sateiden tauotessa teen täsmähyökkäyksiä pihalle: nappailen muutamia rikkaruohoja, vien ja haen astioita kesäkeittiön tiskipaikalta ja tutkiskelen pihan ilon aiheita.

En puhu mökkipuutarhasta, sillä meillä on selkeästi piha eikä puutarha: suurin osa tonttia on täysin luonnonmukaisessa tilassa, viljelykset rajoittuvat muutamiin paikkoihin sekä ovat enemmän sellaista vaatimatonta lajia. Silti yksikin kukkiva ämpäri saattaa tuottaa paljon iloa, minkä varmasti ainakin kaikki pääasiassa parvekkeellaan multasormeaan kehittävät voivat todistaa. Vihreää metsää vasten olen tykästynyt erityisesti punaisen, oranssin ja keltaisen hehkuun. Vuodesta toiseen ihastelen vanhaan emaliämpäriin kylvämiäni pieniä samettiruusuja. Eikö siinä olekin entinen laskiämpäri mitä hurmaavimmassa uusiokäytössä?

Toistaiseksi satokautta ovat aloittaneet ainoastaan salaatti sekä kesäkurpitsat. Minulla on kyllä isot toiveet pienessä kasvihuoneessa kasvavista avomaan kurkuista. Kaikki kolme tainta kukkivat valtavasti ja sellaisia peukalonpään kokoisia alkuja on varmasti toistakymmentä. Sen sijaan retiisit epäonnistuivat totaalisesti. Taimet itivät kyllä hyvin, mutta ryhtyivät nopeasti kukkimaan kasvattamatta juurelleen minkäänlaista mukulaa tai edes pullistumaa. Retiisien kukinnot sen sijaan muuttuivat meheviksi siemenkodiksi. Ehkä olenkin ymmärtänyt retiisin kasvun jotenkin väärin, tai sitten sain pussillisen jotain erikoislajiketta? Luultavasti vika on kuitenkin maaperässä. Kysymys kuuluukin: oliko mullassa liikaa vai liian vähän ravinteita?

Onneksi muutaman retiisin menetys ei ole suuri tappio. En taida olla luonteeltani kovin intohimoinen viljelijä, sillä ilahdun yhtä paljon kukista tai kannon nokkaan nostetusta jo tyhjentyneestä linnunpesästä kuin viljelysteni tuotoksista. Ja ovat nuo kurkut kauniita ilman hedelmiäkin. Miten ne osaavatkin tehdä tuollaisia kauniita vihreitä kudoksia kärhöillään?

 

 

 

Yksityiskohdat ratkaisevat

Ilahdutan itseäni pienillä asioilla varsinkin silloin, kun isommat projektit eivät ota onnistuakseen. Maalisuti on heilunut, mutta vieraskamari ei ota valmistuakseen. Pienenä ilopilkkuna on kuitenkin kamarin naulakko, joka on valmis ja sopii paikalleen kuin nakutettuna.

Toistaiseksi kaikki vieraskamarin huonekalut ovat kierrätettyjä, eikä naulakko tee tästä poikkeusta. Oikeastaan haluaisin etsiä vielä vanhemman ja kauniisti patinoidun naulakon jostain kirpparilta tai vanhojen tavaroiden liikkeestä. Se ei ole kuitenkaan järkevää, kun omista nurkista löytyi täysin käyttökelpoinen yksilö. Vanha resepti toimi jälleen: putsaamalla ja maalaamalla saa oman näköistä.

Naulakko on tehty alun perin meidän vanhempien makuuhuoneeseen. Kotona siinä oli monihaaraiset, pyörivät koukut, jotka roikkuivat hyllyn alareunassa. Kyseiset koukut olivat myöhemmin käytössä myös kodin eteisessä, ja mökillä ne on otettu käyttöön tuvan kulmanaulakossa. Aihiona oli siis nuhjaantunut hyllykkö, josta pienellä tuunauksella sai ihan kelvollisen. Väriksi valikoitui kamarin lattian harmaa. Metalliset koukut löytyivät myös omasta takaa. Nekin ovat olleet jossain muussa käytössä aiemmin, en vain muista missä.

Uudistunut naulakko löysi jo paikkansa kamarista, kun vielä kiertelin lähikylien sisustuskauppoja. Etsin sopivia harmaita torkkupeittoja, mutta silmiin tarttui myös yhtä sun toista keltaista. Harmaa ja valkoinen ovat hyvä väripari, mutta iloisuutta kamariin tuovat ehdottomasti keltaiset nappijakkarat. Lähellä kassaa huomasin kasan värikkäitä koukkuja. Aikani kaiveltuani kasasta löytyi ihana, lähes kamarin metallisten koukkujen muotoinen keltainen koukku. Minun oli lähes pakko ostaa se pirteäksi tuunatun naulakon yksityiskohdaksi. Nyt tämä hassu pieni yksityiskohta ilahduttaa – ainakin minua!

Loppuun vielä kuva ilta-auringon värjäämästä rannasta. Kaikesta huolimatta kauneimmat värit taitavat löytyä luonnosta.

 

 

 

 

Nikkarointipuuhat jatkuvat…

Pienet tuunaus/nikkarointihommat ovat koukuttavia. Viime päivityksen jälkeen on hiottu ja maalattu yhtä sun toista, mutta tämän jutun kuvat on otettu pienestä keittiöstämme. Sinne on saapunut uusi yläkaappi, joka tietysti on oikeasti vanha, mutta uudistettu uuteen käyttöön.

Keittiön kaappi on vanha kirpputorilöytö, joka on aikansa jo palvellut kotipihan leikkimökissä. Siellä kaappi oli leikkiastioiden koti, mutta täällä sinne sujahtaa sekalaista keittiötavaraa. Kaappi on alunperin säilönyt lääkkeitä – kanteen maalattu punainen risti kuulsi vielä himmeästi hiomisen jälkeenkin. Mökillä pikkukaappi sai normikäsittelyn, johon kuuluu hionta, putsaus ja maalaus. Pientä paikkausta tarvittiin myös, sillä ovi oli melko kehnossa kunnossa. Ovessa olevat isoimmat reiät paikattiin yksinkertaisesti tunkemalla reikään pieni oksanpätkä. Maaliksi löytyi vielä tuvan lattiamaalia eli vanhaan vihreään sävytettyä Betolux Akvaa. Vaikka maali ei ole alun perin tarkoitettu huonekaluihin, toimii se minusta todella hyvin myös kalustemaalina.

Suunnilleen sillä sekunnilla, kun kaappi oli saatu ripustettua seinälle, rupesin sitä täyttämään ja kokeilemaan, mitkä tavarat sopisivat kaapin päälle. Tällä hetkellä vahva voittajasuosikki on kolme samanlaista peltipurkkia. Punasävyisiä purkkeja on yhteensä viisi, mutta loput kaksi ovat Pauligin kahvipurkkeja. Ne jätin suosiolla peräseinällä olevan kaapin hyllylle. Hyvistä aikomuksistani huolimatta näkymä ei tule aina olemaan näin idyllinen, sen myönnän. Jos mökillä on paljon porukkaa, ruokatavarat tuppaavat leviämään keittiön jokaiselle vaakasuoralle pinnalle. Silloin kaunis purkkirivistö saattaa joutua väistämään vaikkapa mehupullojen tieltä…

Pienten jakkaroiden kunnostusta 2

Pienet jakkarat ovat vihdoin valmiita! Minusta niistä tuli juuri sellaisia, kuin etukäteen kuvittelinkin: tuolit näyttävät iloisilta keltaisilta napeilta. Jakkaroiden jaloille tässä kunnostuksessa ei tehty liimausta kummempaa, mutta kannet putsattiin perusteellisesti ja maalattiin kahteen kertaan Miranolilla. Herkullista maalisävyä jäi vielä purkkiin jonkin verran, mutta en ole vielä keksinyt sille sopivaa käyttöä. Tuskinpa maali kuivumaan pääsee…

Pienillä kunnostushommilla tuntuu olevan samanlainen vaikutus, kuin uusien verhojen ostamisella. Pitäähän uuden ostoksen sopia muuhun sisustukseen, jolloin hankintaan menee uusia sohvatyynyjä, matto, torkkupeitto… Tämä kunnostushomma synnytti pienten kunnostusten vyöryn: tuolien kaveriksi vieraskamariin tulevan pöydän kansi pitää maalata, mahdollisesti pöydän päälle tulevan peilin kehys myös, naulakkokin kaipaa uudistusta jne. En valita, sillä kaikki nämä ovat kivoja pieniä hommia, mutta saavat aikaiseksi ison muutoksen.

Nappasin kuvat ”rikospaikoilta” eli sieltä, missä hommia tehtiin. Täällä mökillä nikkaroidaan luontevasti niin pihalla, terassilla kuin tuvassakin. Vaikka pikkuiset tuolit sijoitetaan pääasiassa vieraskamariin, niitä tullaan tarvittaessa käyttämään myös tuvassa. Tuolien passeli koko tuli hyvin osoitettua, kun jakkaroita kuljeteltiin edestakaisin eri työvaiheissa. Tuvan pöydän päässä jakkaroilla mahtuu juuri sopivasti kaksi pikkupeppuista istumaan. Tuolien keltainen taittaa vähän tapetin keltaista enemmän vihreään, mutta ihan noin pienestä sävyerosta ei sisustusmakuni kärsiinny. Olipa kiva pieni projekti!

 

Taikinatiinusta yöpöytä

Kesäkamarin/vieraskamarin sisustushommat jatkuvat pienillä kunnostuksilla. Meidän pitäisi tehdä vähän ulkomaalaushommiakin, mutta odottelemme kauniiden säiden paluuta. Luonto kyllä kiittää näistä sadekuuroista. Sadepäivät ovat myös mainioita lukupäiviä. En siis valita säästä 😉 .

Mökiltä löytyy kaksi vanhaa taikinatiinua, joista toinen on jo aiemmin putsattu ja kunnostettu säilytyskäyttöön eli tuvan sukkapiiloksi. Toinen tiinu on odotellut tulevaa käyttöään varaston lattialla. Nyt havahduimme kuitenkin miettimään, mikä toimisi parhaiten vierassängyn vieressä yöpöytänä. Vaihtoehtoina oli tuoda kotoa ylimääräiseksi käynyt yöpöytä, maalata miehen ala-asteella tekemä jakkara sopivaksi tai kunnostaa taikinatiinu. Näistä vaihtoehdoista viimeisin veti pisimmän korren.

Sukkapiilona toimiva taikinatiinu on väritykseltään sinisenharmaa, josta pilkottaa vihreä. Yöpöydäksi päätyvä tiinu on myös enimmäkseen harmaa, mikä sopii hienosti vieraskamarin väriteemaan eli valkoiseen, harmaaseen ja ripaukseen keltaista. Pidän tiinuista erityisesti kahdesta syystä: ensiksi ne ovat vanhoja esineitä, joille on keksitty uusi käyttötarkoitus ja toiseksi rakastan karheita ja kirjavia maalipintoja. Kovin suurta kunnostusta tiinu ei tarvinnut ennakkopeloista huolimatta. Siitä tosin puuttuu pari vannetta, mutta yöpöytäkäytössä yksikin vanne riittää pitämään astian kuosissaan. Mies raaputti pahimmat liat pois ja naputteli vanteen kireäksi. Vielä kansi päälle ja ihanan rouhea yöpöytä on valmis!

Loppuun on pakko laittaa kuva pioneista tuvan pöydällä. Piipahdimme nimittäin kotona ja pionit olivat juuri aukaisseet kukkansa. Nappasin kimpun kälylleni ja toisen tänne mökille. Kyllä pionit ovat sitten kauniita, ja ne jaksavat ilahduttaa vuodesta toiseen!