Aurinkoa riittää mökilläkin!

Tämä kesäkausi mökillä starttasi toden teolla viime viikonloppuna. Toukokuu on hellinyt säiden puolesta ja ihanaa suvista säätä piisasi. Rantakodin kesä on kotipihaamme hieman jäljessä, mikä ei tosin haittaa. On hauska elää kevät tavallaan kahteen kertaan.

Mökkipiha on vielä vähän karu, vaikka kalusteet on nostettu paikoilleen. Kasvilaatikoiden kylvökset ovat vasta aluillaan ja ruukku- ja ämpäri-istutukset tuodaan mökille vasta kesäkuun puolivälin kieppeillä. Luonto on onneksi herännyt ja saimme ihastella lemmikeitä, tuomia ja ketunleipiä. Ja mikä ihaninta – omenapuut kukkivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa! Kumpikin pieni puu on täynnä pullistuneita nuppuja. Epäilin jo, että ne ovat koiraslaatua, sillä lähes kymmenessä vuodessa kasvua ja kehitystä on tapahtunut minimaalisesti. Ilmeisesti muutaman ison koivun kaataminen lähistöltä auttoi omenapuut uuteen kasvuun ja kukoistukseen. Saa nähdä, saammeko jopa syksyllä satoa!
3 – Kopio
4 – Kopio
Viikonloppuna ei vielä kikkailtu leipomuksilla tai ruuanlaitolla. Huomasin lähikaupassa meille uuden gluteenittoman (ja laktoosittoman!) tuotteen eli Pirkka -kääretortun. Suurin odotuksin katoin pöydän retkimeiningillä kuistille. Täytyy kyllä myöntää, että kääretorttu oli melko kuivaa ja sen hillo yltiömakeaa ”yleishilloa”, jossa marjan makua ei erottanut. Toisaalta on kiva, että jotain valmistakin löytyy jopa kylän pienestä kaupasta. Pienellä tuunauksella tuote saattaa taipua vaikka mihin. Ja kuten mummo sanoo: ”Kyllä tätä ennen syö, ku selekäänsä ottaa…”
1 – Kopio
2 – Kopio
Starttiviikonlopun saldoksi tulivat ensimmäisen tavaralastin tuominen mökille, pihakalusteiden paikalleen laittaminen, auton vahaus, yleinen pällistely ja mökkielämään totuttelu sekä uuden viihdykkeen keksiminen teineille. Viimeisestä lisää ensi kerralla…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s